Lontoon pommiräjähdykset nostattavat esiin syyskuun 11.
Kirjoittajana henkinen opettaja Dave Oshana

Dave Oshana kirjoitti henkisen kommentaarin heti Lontoon pommiräjähdyksen jälkeen. Siinä hän muistelee sisäisiä kokemuksiaan syyskuun 11. hyökkäysten aikaan Amerikassa.

Ole hyvä ja välitä artikkeli ystäville, muille etsijöille ja web-sivustoille.

Jotkin käsitteistä saattavat olla uusia monille oppilaille, mutta ei ole aikaa antaa täydellistä selitystä. Siksi artikkeli jaetaan sellaisena kuin se on.

Oshana tekee erikoismatkan Lontooseen 11-päiväisen heinäkuun retriitin jälkeen. Yksityiskohdat julkaistaan pian.

Välittömästi 9.11. Amerikassa tapahtuneiden terroristihyökkäyksien jälkeen minun toimistooni tulvi aikakauslehtien, web-sivustojen ja yksityisten henkilöiden kyselyjä henkisestä kommentaarista.

Vaikka monet henkiset johtajat puhuivat suunsa puhtaiksi, erityisesti Amerikassa, minä koin olevani kykenemätön tekemään merkityksellistä julkista lausuntoa. Maailma jähmettyi kauhusta kun TV-verkot näyttivät alati uusintoina vavisuttavia kuvia World Trade Center:in kahteen tornitaloon murskautuvista lentokoneista - kauhistuttavat kuvat syöpyivät lähtemättömästi maailmanlaajuiseen psyykeen.

Minun välittömät huoleni olivat viimeaikaisten uhrien henkisielut, jotka tajuamattaan olevansa kuolleita, kiihkeästi etsivät fyysisiä kehojaan. Kun räjähdysten aiheuttama sekasorto ja järkytys vaimentuivat, nämä henkisielut alkoivat kokea sietämätöntä tuskaa. Jokainen sielu pyrkii kipeästi unohtamaan traumaattiset muistot, jotka sen täytyy aikanaan kohdata.

Ei ole helppoa kuvata sanoin henkistä avustustyötä, erityisesti hätätilakriisin aikana. Ne, jotka osaavat erityisiä parannustaitoja, kuten maahan sidoksissa olevien sielujen vapauttamista, ovat kovin kiireisiä auttaessaan. Ei ole aikaa keskustelulle.

Lontoon pommihyökkäykset iskivät lähelle vanhaa kotiani, ja minä tunnen muutamia joiden päivään hyökkäykset vaikuttivat. Sukulaisen, joka oli määrätty työskentelemään lähellä "äkkikuolema-aluetta" määräys oli onneksi peruttu vain tuntia ennen verilöylyn puhkeamista.

Olin syvässä mietiskelytilassa muinaisessa kivisessä rukoushuoneessa Glastonbury Tor:n juurella, kun World Trade Center:in kaksoistornit räjähtivät syyskuun 11. 2001. Pian sen jälkeen kuoleman luita vavisuttavat shokkiaallot saapuivat eteeriselle tasolle - ilmentyen "Mists of Avalon:na" tunnetun portaalin kautta. Päivää myöhemmin rauhan pyhiinvaeltajat muuttivat temppelin muistopyhäköksi täyttäen sen kynttilöillä, rukouskirjeillä ja uutisleikkeillä.

Traagista, se oli toteutumistaan odottanut onnettomuus. Mitkään lohdutuksen sanat eivät ole mahdollisia totuuden shokeeraavassa valossa, jossa vallitsee kylmä todellisuus. Nämä kyseiset hyökkäykset olivat kauan olleet olemassa viha-ajatus-muotoina odottamassa ilmentymistään ihmisten välityksellä.

Negatiivisuuden ja vihan vuoria esiintyy monissa maissa, ei ainoastaan Amerikassa. Ainoa pelastava armo on, että nuo pimeyden vuoret (ja laaksot) yleensä neutralisoituvat samansuuruisilla määrillä rakkautta, valoa ja positiivisuutta (joita "kaksi tornia" esittävät symbolisesti "Lord of The Rings":ssä). Tämän voimien herkän tasapainon väärään suuntaan järkyttämisen seurauksena on täysimittainen ihmisrodun tuho.

Kun pimeys repäisee reiän maapallon ympärillä olevaan valokilpeen, negatiiviset entiteetit tulvivat sisään ja alkavat vaikuttamaan ihmisten käyttäytymiseen. Viisaat vanhat perinteet lakkautetaan ja uudet käyttäytymistavat asennetaan väestöön. Jokainen uusi rikos ihmisyyttä vastaan lisää pimeyden otetta alueellisesti supistaen rauhan yhä tiukempaan noidankehään.

Mikään kansakunta ei ole suojassa monimutkaisilta historiallisilta syyn ja seurauksen lailta - sen karmiselta perinnöltä. Vaikka häilyväiset ihmiset unohtavat helposti edellisten sukupolvien synnit, maailmankaikkeus ei koskaan unohda. Kaikki on tallennettuna - jossain.

Kuinka monimutkainen on vanhaan suurkaupunkiin kuten Lontooseen, entisen brittiläisen Imperiumin pääkaupunkiin, asennettu pimeyden karminen verkko? Mitkä piilossa olevat energiat ohjaavat sen lukuisia asuinalueita, joissa hirvittävät asiat toistuvat oudon pelottavalla säännöllisyydellä? Missä hengessä rakennettiin monet Lontoon vallanjakorakennuksista kuten Tower of London, Parlamentti, Buckinghamin palatsi, Lontoon pörssi, Lambethin palatsi, jne.? Todellinen Lontoo on piilossa oleva suurkaupunki, jonka salaista historiaa ei voi selvittää tavanomaisilla tutkimusmenetelmillä.

Tässä ei ole mitään tavoitetta syyttää tai osoittaa sormella. Kaikki ihmiset kärsivät murhaavista toimista, jopa rikolliset, joita yleisesti hallitsevat näkymättömät voimat. Uhri ei välttämättä ansaitse sitä, mitä hänelle tapahtuu. Sodassa on viattomia uhreja, ja meidän maailmamme on henkinen taistelukenttä. Näitä monimutkaisia asioita ei voi ymmärtää lipevien, yksinkertaistettujen metafyysisten korulauseiden kautta, vaikka ne olisivat kuinka hyvää tarkoittavia.

Täysi ymmärrys tulee hitaasti. Maailmankaikkeudella ei ole kiirettä luovuttaa kaikkia "avoimia salaisuuksiaan", mutta ne ovat olemassa ottamista varten - jos löydät sopivat avaimet. Henkisen työn tekijöinä ymmärrys ei ole meidän ensisijainen päämäärämme. Meillä kaikilla on tarpeeksi tietoa elääksemme ja työstääksemme. Ymmärrys tulee luonnostaan, kun olemme mukana sielujen pelastamisprosessissa. Maailmankaikkeus antaa vapaasti sellaisen elintärkeän tiedon auttajilleen.

Loputtomaan jälleensyntymien kiertoon loukkuun jääneille ehdollistuneille sieluille kuolema tulee usein traagisesti ja pelottavasti. Yksilö, joka oivaltaa sielun kuolemattomuuden, kokee vapauden ikuisen kadotuksen pelosta. Tämä on se todellinen henkinen työ, joka on tehtävä.

Kun asuin Lontoon keskustassa, minulle oli selvää, että Lontoo oli "merkitty kuolemalle". Tietenkään kukaan ei todella halua kuulla tätä. Monien vuosien ajan neuvoin oppilaitani "lähtemään Lontoosta" ja "välttämään maanalaista".

Pommiräjähdykset tulivat välittömästi lontoolaisten juhlittuaan "makeaa menestystään" voitettuaan äänestyksen Olympialaisten isännyydestä. Pian hapan seurasi makeaa. Vaikka pommihyökkäysten väitetty syy oli G8-kokous Skotlannissa, ei todellista motiivia eikä vastuullista ryhmää ole tunnistettu. Totuus on ensimmäinen uhri missä tahansa propagandasodassa ja yleisö ei saata koskaan tietää mitä todellisuudessa tapahtui.

Lontoon tietoisuus on vakaasti rappeutunut monien vuosien ajan. Kadut ovat saastuneita, meluisia ja täynnä rikollisuutta. Tietämättömät yksilöt, mahdollisesti humalaiset tai kovettuneet, näyttelivät kameralle raittiiden uutisten lukijoiden taustalla, kun pelastustyöntekijät etsivät uhrien ruumiita paikassa, joka oli kerran minun paikallinen Lontoon maanalaisen asema.

Tarpeeton kuolema ja tuho ovat päivittäinen, raportoimaton todellisuus Lontoossa, jonka ylikuormitettu terveys- ja ensiapupalvelut eivät pysty riittävästi huolehtimaan omista asukkaistaan, erityisesti tällaisten suurtarpeiden aikoina.

Lontoon pommiräjähdyksiä käsiteltiin jatkuvasti kansainvälisessä mediassa, ei ainoastaan niiden laajuuden takia, vaan myös niiden poliittisen merkityksen takia. Räjähdykset maanalaisen täysissä ruuhka-ajan junissa oli laskelmoitu aiheuttamaan maksimaalisen tuhon, kauhun ja lamaannustilan.

Valitettavasti tämä lähiajan kauhuteko on vain yksi sarjassa tuhoisia aaltoja, jotka tulevat rysähtäen Englannin rannoille.Väkivallan paisuva määrä tulee ravistamaan Englantia ja koko muuta maailmaa pitkälle tulevaisuuteen. Valitettavasti tavalliset yksilöt eivät voi tehdä mitään. Jotkut kuolevat ja jotkut jäävät eloon.

Kuitenkin jokaisen terrorismin shokkiaallon yhteydessä kuunteleva yksilö voi kuulla "hiljaisen, pienen armon äänen", jonka rauhoittavat soinnut johtavat henkisen etsijän sisäiseen kyselyyn, luopumaan kehon harhasta ja löytämään turvallisuuden ja varman rauhan ikivanhan totuuden kokemisessa, että "sielu on iankaikkinen" ja meidän todellinen kotimme.

Jatkan säännöllistä lentämistä Lontooseen rauhallisesta mäntymetsämerellisestä asuinpaikastani Suomessa herättääkseni henkisiä etsijöitä heidän todelliseen perintöoikeuteensa. Ole hyvä ja tee sitä samaa omalla tavallasi, missä tahansa olet tässä elämässä.

© Dave Oshana 9. heinäkuuta 2005 www.enlightenment-now.com

Voit vapaasti levittää koko artikkelin aikakausilehdille, sivustoille ja verkostoihin, jotka saattavat olla kiinnostuneita. Ole hyvä ja sisällytä tekijä, päivämäärä ja alla olevat web-linkit:

http://enlightenment-now.com/spiritual-restoration/london_bomb_blasts_07_july_2005.html

http://oshana.org/spiritual-restoration/london_bomb_blasts_07_july_2005.html


About Spiritual-Teacher
Dave Oshana

Enlightenment-Logo Henkistä Opetusta, Enlightenment Transmissiota, Oshana Energy-Work -menetelmä harjoituksia, Elämäntapa ja Energiaruokavalio-ohjeita sekä Henkistä Palvelua henkisen opettajan Dave Oshanan kanssa. Tietoa Spiritual-Teacher:sta"»

Aiheeseen Liittyvät Linkit

Englanninkieliset Sivut